keskiviikko 26. elokuuta 2015

Auralan näyttelyyn puutarha teemalla "Vielä on kesää jäljellä"

Raunistulan nukkekotikerho sai kutsun järjestää nukkekotinäyttely Auralan tiloissa 25.8. - 28.8.2015. Minäkin innostuin ja lähdin toteuttamaan kasvihuoneeseen rakennettua pienoismallia, SADONKORJUUN HETKIÄ

Olin jo aiemmin tehnyt itselleni The Rustic Garden -kasvihuoneen ja hyödynsin siihen tekemiäni kasviksia ja muuta rekvisiittaa.

Olin keväällä ostanut Ikeasta kasvihuoneen ja se oli riittävän suuri tämän toteututtamiseen. Halusin tuoda puutarhan, omenapuut ja sadonkorjuun meininkiä. Syvyyttä lisätäkseni, tulostin omenapuutarhasta ja kasvihuoneesta kuvat, jotka liimasin takalasiin. Pudonneet omenat puutarhapenkin vieressä viestittää mielestäni tätä elokuun sadon valmistumista. Multapussit ja puutarhalehdet viestivät siitä, että syksyllä tehdään myös kevään valmisteluja, eli touhua riittää. Möykky-kissa siellä myös ihmettelee maailman menoa.


Tästä puuttuu vihannespenkki, joka joutui hieman työnalle, koska mullat ei oikein pysyneet paikallaan.


Kasvimaa on paikallaan, vihannekset ja kasvikset odottavat poimintaa.






Lopputulos kuvattuna puutarhassa 

Auralan näyttely pöydällä 24.8.2015


Näyttelyssä oli toinen toistaan hienompia nukkekotiharrastajien tuotoksia. Tästä on mukava jatkaa uuden oppimisen ja oivaltamisen matkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti