sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Hokkareiden tehtailua
maanantai 2. marraskuuta 2015
Jouluikkunaan hiirien tehtailua
Café Elvinassa on Raunistulan nukkekotikerhon valmistama jouluikkuna myös tänä vuonna. Uudet tulijat pääsivät tekemään avustavana jäsenenä lauluvuoron Herra Hiiriä! Räätälöin heille kledjut ja kengät. Kyllä kelpaa laulaa jouluna!
Kaverit poseeraavat vanhan pulpetin takana. Pulpetti on myös tämän syksyn tuotoksia.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Auralan näyttelyyn puutarha teemalla "Vielä on kesää jäljellä"
Raunistulan nukkekotikerho sai kutsun järjestää nukkekotinäyttely Auralan tiloissa 25.8. - 28.8.2015. Minäkin innostuin ja lähdin toteuttamaan kasvihuoneeseen rakennettua pienoismallia, SADONKORJUUN HETKIÄ
Olin jo aiemmin tehnyt itselleni The Rustic Garden -kasvihuoneen ja hyödynsin siihen tekemiäni kasviksia ja muuta rekvisiittaa.
Olin keväällä ostanut Ikeasta kasvihuoneen ja se oli riittävän suuri tämän toteututtamiseen. Halusin tuoda puutarhan, omenapuut ja sadonkorjuun meininkiä. Syvyyttä lisätäkseni, tulostin omenapuutarhasta ja kasvihuoneesta kuvat, jotka liimasin takalasiin. Pudonneet omenat puutarhapenkin vieressä viestittää mielestäni tätä elokuun sadon valmistumista. Multapussit ja puutarhalehdet viestivät siitä, että syksyllä tehdään myös kevään valmisteluja, eli touhua riittää. Möykky-kissa siellä myös ihmettelee maailman menoa.

| Tästä puuttuu vihannespenkki, joka joutui hieman työnalle, koska mullat ei oikein pysyneet paikallaan. |
| Kasvimaa on paikallaan, vihannekset ja kasvikset odottavat poimintaa. |
Lopputulos kuvattuna puutarhassa
Auralan näyttely pöydällä 24.8.2015
Näyttelyssä oli toinen toistaan hienompia nukkekotiharrastajien tuotoksia. Tästä on mukava jatkaa uuden oppimisen ja oivaltamisen matkaa.
Roombox vuoden 1950 teemalla vaatetusalan ammattilaiselle 60-vuotis lahjaksi
Serkkuni vietti 60 -vuotis syntymäpäivä heinäkuussa ja mietin, mitä lahjaksi hänelle. Jossain vaiheessa sain ideakseni, että rakennan hänelle vaatteisiin liittyvän boxin, koska hän on lähes taiteilija , vaatteiden ja ihastuttavien luomusten tekijänä. Hänen kädestään on lähtenyt niin arkivaatteet kuin mallien luomukset , iltapuvut ja hääpuvut maailmalle.
Tästä innostuneena lähdin hakemaan rekvisiittaa netin ihmeellisestä maailmasta ja löysinkin runsaasti kuvia rock`n roll -ajan naisten hameista ja muita kuvia. Siitä virisi ajatus pienen ateljeen rakentamisesta, jossa olisi mallinukke, jolla on tuollainen ajanhenkeen sopiva tanssihame, ympäristössä kuvia sen ajan henkilöistä ja muuta rekvisiittaa.
Aloitin muotoilemalla massasta tuon mallinuken torson.
Sieluni silmi näin, että ateljeessa kuuluu olla myö kattokruunu. Kattokruunu jossa on jotain punaista. Tein erilaisia viritelmiä yhden illan, kävin kaupassa katsomassa, löytyisikö valmista kattokruunua, vaan ei löytynyt. Tein kolme eri versiota ja meinasi jo mennä hermo. Sitten aloin taas kaivella noita varastoja, eikö mitään sellaista pientä ja tarpeellista ole, mistä voisin tehdä lampun tähän. Ja etsintä tuotti tulosta, voila, löytyi ihana metallihäkkyrä, johon lisäsin punaisia helmiä ja kristallia. Se lamppu oli siinä ! Tämän syntyminen vaati hieman ponnisteluja mutta kun sain sen valmiiksi, se oli TÄYDELLINEN.
Tämä oli ihana projekti, jossa sain luoda kokonaisuuden ja se onnistui mielestäni erittäin hyvin. Ja saaja oli tyytyväinen ja otettu lahjasta.

Kaupasta löysin kivan laatikon, jonka kannessa on lasilla varustettu aukko, josta kivasti tuo boxin sisältö näkyy myös, vaikka kansi on kiinni.
| Lattian ruutumaalaus menossa |
Kun mallinukke oli maalattu ja liimattu yhteen, lähdin miettimään tuolia ko. ateljeehen. Tein viinipullon korkista tällaisen istuimen, mutta se ei jotenkaan istunut tähän kokoonpanoon.
| Laatikko kiinni |
Sen jälkeen alkoi hameen tekeminen. Ensi kokeilin vaaleanpunaisella kankaalla, mutta se ei sopinut lainkaan. Löysin varastostani tämän punaisen kankaan, ja se oli siinä. Ensin mietin että liimaan asun kasaan, mutta se ei ollut sopiva ajatus. Lopputulos ei ollut hyvä. Piti kaivaa ompelukone esille ja ommella hame. Hameosa meni vielä, koska se oli iso, mutta tuon yläosan kanssa meinasi tulla hieman ongelmia. Ja tulikin, mutta ompelin käsin tuon kaula-aukon, jotta sain sen siistiksi.
| Helmat hulmuaa |
| Tuo hame onnistui täydellisesti, olin niin onnellinen. Sopii kuin nappi silmään! |
Sieluni silmi näin, että ateljeessa kuuluu olla myö kattokruunu. Kattokruunu jossa on jotain punaista. Tein erilaisia viritelmiä yhden illan, kävin kaupassa katsomassa, löytyisikö valmista kattokruunua, vaan ei löytynyt. Tein kolme eri versiota ja meinasi jo mennä hermo. Sitten aloin taas kaivella noita varastoja, eikö mitään sellaista pientä ja tarpeellista ole, mistä voisin tehdä lampun tähän. Ja etsintä tuotti tulosta, voila, löytyi ihana metallihäkkyrä, johon lisäsin punaisia helmiä ja kristallia. Se lamppu oli siinä ! Tämän syntyminen vaati hieman ponnisteluja mutta kun sain sen valmiiksi, se oli TÄYDELLINEN.
| Valmis lahja, korissa on kaava-arkkeja tuon ajan naisten asusteille, tuolin päällä muotilehti vuodelta 1956 |
| Valmis lahja |
Tämä oli ihana projekti, jossa sain luoda kokonaisuuden ja se onnistui mielestäni erittäin hyvin. Ja saaja oli tyytyväinen ja otettu lahjasta.
Pienoismallin vaiheet II
Keväällä tuon mökin pienoismallin rakentaminen on edennyt pikkuhiljaa. Olen rakennellut siihen ikkunoita ja väliovia.
Oikean 1:1 kokoisen mökin pienet remontit ja puutarha on vienyt suuren osan ajasta, joten tämä pienoismalli jää hieman vähäisemmälle.
Ikkunoiden tekeminen ilman muottia olikin haasteellista, mutta kun olin lähtenyt niitä tekemään, jatkoin samalla mallilla. Käsin veistetyt ikkunapuut ja kalvoa ikkunanlasina. Ei kaikkein kaunein versio, mutta nyt mennään näillä ikkunoilla tämä mökki.
Talons seinien nousu oli kiinni ikkunoista ja nyt kun ne ovat paikalla, saadaan hirttä laitettua paikoilleen. Pientä veistohommaa piti tehdä, että saa ikkunan mahtumaan tuohon aukkoon.
Olin myös jossain vaiheessa virkannut nukelle vaatteita, tässä yksi malli hellehameesta.

| Ikkuna mummin mökkiin |
Talons seinien nousu oli kiinni ikkunoista ja nyt kun ne ovat paikalla, saadaan hirttä laitettua paikoilleen. Pientä veistohommaa piti tehdä, että saa ikkunan mahtumaan tuohon aukkoon.
| Ikkunoiden passaamista paikoilleen |
| Ikkunat paikallaan |
Seuraavana oli vuorossa ovet, jotta voidaan jatkaa tätä seinien kokoamista.
Ovet olikin aika haastelliset, jotta saan ne oikean kokoiseksi ja niin, että ne aukeavat ns. saranan avulla. Tutkin tarkaan Jorma Havian kirjoja , joissa on seikkaperäisesti kerrottu, miten ovet kannattaa saranoida.
| Ovi paikalleen asennettuna |
Kaikki aika kuitenkaan ei mennyt pelkästään rakennuspuuhissa, vaan hieman piti päästä tekemään jotain pientä, jotta saa onnistumisen tunteita ja nopeasti jotain valmista. Niinpä tein maalaussetin valmiiksi, se oli jäänyt kevään kurssilla kesken. Lisäksi opettelin huovutusta ja tein pienen nallen.
| Neulahuovutettu nalle |
| Maalituubeja maalarin |
| taiteilijan siveltimet |
| Maalarin esiliina, maalausteline ja välineet |
Olin myös jossain vaiheessa virkannut nukelle vaatteita, tässä yksi malli hellehameesta.
Heinäkuussa kävin nukkekotitapahtumassa Forssassa ja sieltä lähti mukaan mummin mökkiin kalusteita ja oma kuvakin tuli siellä vastaan. Eli oli pakko hieman fiilistellä, miltä mökki näyttää kalustettuna. Mummi ja Möykkykin pääsivät sinne hieman fiilistelemään.
Tässä tilanteessa ollaan nyt , elokuun 2015 lopussa. Projekti jatkuu.......
torstai 30. huhtikuuta 2015
Kevättä rinnassa ja innostusta kaikesta kasvusta
Syksyllä ensi kertaa mennessä mökilleni, oli kasvukausi jo hiipumassa. Omenoita oli paljon maassa ja puussa sekä viinimarjat olivat kypsyneet. Muu kasvillisuus oli jo asettunut talvilevolle.
Nyt odotan AIVAN innostuneena, mitä kaikkea ihanuutta sieltä vanhasta puutarhasta löytynee. Mökki on rakennettu vuonna 1946 ja siinä on ympärillä pieni hyötypuutarha ollut. LIsäksi löytyy vähän kukkapenkkejä ja muita tuttuja kasveja.
Nyt olen maaliskuun lopusta asti käynyt siellä viikottain, paitsi aivan viime viikot on menneet sairastellessa, joten tämän hetken tilanne ei ole tiedossa.
Löysin paljon narsissi pehkoja ja aivan tolkuttoman määrän sinivuokkoja, eli unelmani on toteutunut siltä osin. Olen yrittänyt saada tänne kaupunkipuutarhaan myös narsissipehkoja, mutta jostain syystä niihin kohtiin ei tule kuin kaksi kukkaa, lehtiä sitäkin enemmän. Mutta nyt on odotettavissa hyvät pehkot narsisseja.
Lisäksi löysin paikkoja, jossa oli valkovuokot alkaneet nostaa päätään. Kuvia ei vielä ole, mutta toivon pääseväni mökille pikimmin, jotta saisin myös tämänhetkisestä tilanteesta kuvia.

Syksyllä huomasin, että tontilla on runsaasti sinivuokon lehtiä. Nyt siellä on suuria alueita sinivuokkoa, oikein sivivuokkomattoja koko pieni metsäni täynnä.
Lisäksi löysin paikkoja, jossa oli valkovuokot alkaneet nostaa päätään. Kuvia ei vielä ole, mutta toivon pääseväni mökille pikimmin, jotta saisin myös tämänhetkisestä tilanteesta kuvia.
Huovuttaminen
Neulahuovutusta en ole aiemmin kokeillut. Olen seurannut lehdistä ja netistä erilaisia kirjoituksia ja malleja, mutta aiemmin en ole tehnyt mitään neulahuovutuksella.
Lähdin kokeilemaan sitä tuon aiemmin mainitsemani Möykky-kissan avulla ja kyllähän siitä jonkinlainen kissa syntyi.
Lähdin kokeilemaan sitä tuon aiemmin mainitsemani Möykky-kissan avulla ja kyllähän siitä jonkinlainen kissa syntyi.
Ystäväni Kristiina innostui tästä kissasta niin, että hän tilasi minulta itselleen myös kissan. Allergisena ihmisenä tällainen kissa sopii hyvin lemmikiksi.
No siitä tuli seuraavanlainen:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)